Sain neljätoista vuotiaana rakkauskirjeen. Se oli ensimmäinen ja tähän mennessä viimeinen koskaan vastaanottamani rakkauskirje. Äiti avasi kirjeen, kun puhui minun kanssani puhelimessa ja me nauroimme yhdessä. Naapurin poika oli seurannut minua bussipysäkiltä kotiin, huomannut asuvansa kolme ovea meidän asunnostamme. Kirjeessä hän kertoi olevansa aika hyvä piirtämään, oli piirtänyt siihen piponsa. Hän oletti, että olin nähnyt hänen seuraavan minua. Kirjeessä oli myös hänen puhelinnumeronsa, osoitteensa, hänen koko nimensä, hiusten väri, pituus. En koskaan ottanut häneen yhteyttä, moikkasin kerran pihalla. Puolen vuoden päästä hänellä oli minua pari vuotta nuorempi tyttöystävä, minä olin täyttänyt viisitoista ja värjännyt hiukseni punaisiksi.
... I've always hated people who apologize all the time, for everything, like they're sorry they were ever born, like they're sorry they ever stumbled across your life. But the thing is, that he didn't apologize for anything. No abundance words, just fact on fact on fact and sometimes I'm scared I'll one day find him boring. In the beginning he said that he would like to apologize for one thing, but I told him to be quiet, it's okay, so he didn't apologize. I didn't even hide my smile.
 photo b2079220-2928-4a33-ab49-098e88422622_zpsd901349a.jpg
 photo 66d703c8-7bbf-4415-bb1d-8732184a7536_zpsb18b3d11.jpg
Et sinä tarvitse aikaa, tarvitset toimintaa. Aika ei rajoita elämääsi, niin pitkään kun pysyt liikkeellä. Niin pitkään kun täytät elämäsi teoilla, jotka pysäyttävät ajan. Silmiin tuijottaminen, hitaasti hengittäminen, pimeydessä itkeminen, tuntemattoman koskettaminen, musiikkiin syventyminen.

Se jäätelokioski oli taas torilla, yksi keväinen aamu, kun olin matkalla juna-asemalle. Ajattelin, niin kuin viime kesänä, että tänä vuonna syön tuossa jäätelön. Vain koska se jäätelökioski on kahden minuutin kävelymatkan päässä kodista. Kaksi minuuttia, monta askelta se tekee? En koskaan laskenut. Ehkä 70, 100. 135? Pyörällä olisin jo perillä, vaikka siinä onkin kaksi lukkoa. Yksi lukko, joka avataan numeroyhdistelmällä. Olisin kuitenkin jo perillä. Ei se jäätelökioski koskaan ollut auki, kun siitä kävelin ohi. Tai sitten siinä oli ikuisuuden pitkät jonot, eikä minulla ollut aikaa, ei minulla ollut kärsivällisyyttä. Minulla ei ollut sydäntä seistä tupakka kädessä jäätelökioskin jonossa. Kävelin ohi, meni kaksi minuuttia ja olin kotona. Enkä ajatellut asiaa enempää. Tuli toukokuu, kesä, juhannus. Olin poissa, tulin takaisin, kävin taas töissä, kadotin ajantajun, tulin kotiin, kaksi minuuttia juna-asemalle. Ja yksi aamu se jäätelökioski oli poissa. Oli syksy, mutta ei kylmä. Se oli kuitenkin kadonnut ja muistan ajatelleeni, että ensi kesänä pyydän jonkun jäätelöseuraksi torille.
 photo 2012-05-12_11_zps74d04347.jpg
 photo 2012-05-12_15_zps26182775.jpg


"Interesting. If you can't think, who is thinking for you?" Your words hit me like a bitter smile, hard enough to make me realize how near we are reality, how far away we are from my world.

"My ribs. Hipbones, collarbones. Their flat bodies against my swollen. Eyes like oceans and tounges that make us do things we never realized existed."

Your gaze is like one thousand years of blindness, and suddenly you can see.